Oulu-Jyväskylä-Mikkeli-Lappeenranta-Kouvola-Kuopio-Helsinki-Kemi-Oulu. Ohan siinä yhdelle viikolle kulkemista ja mies on meleko raatona, mutta hymyilevänä sellaisena.
Pitää muuten hieman pehmennellä paria päivää aikaisemmin esittämääni (kansalaisrahoitteisesti hoidetun) julkiskäymäläkäytännön kritiikkiä. Kemin asemalla saa sontia niin paljon kuin haluaa - täysin ilmaiseksi. Ja minähän poika pistelin koko viikon edestä menemään. Taisi jopa jäädä hainhampaat takapuoleen. Näib isäukko aina sanoi, kun istuin pienenä tuntitolkulla pöntöllä lukemassa ja rengas painoi puoliympyrät peräpeliin. Syy siihen, miksi hainhampaani olivat myös muiden havaittavissa oli housuton liikahdus pikkuvessasta saunalle huuhteluhommiin. Voi lapsuuden viattomuutta. Tai kuinka vanhaksi minä noin tein, viisitoistavuotiaaksi ehkä.
Vaan eipä mennä asioiden edelle. Pasilassa tuuli pieksi naamaa ja arkkitehtuuri silmiä. Missasin ensimmäisen joukkoliikennevärmeen, mutta onneksi niitä menee. Toisin kuin Oulussa, meillä menee ainoastaan hermot. Osasin oikean Alepan kohdalla kyytistä ja Teemu tuli avaamaan, Paranoid soi taustalla. Superpirtelöstä kun kiittää juo niin oikea tapa ei ole "olipa hyvää" vaan "tekipä hyvää". Kävellessä metroasemalle tuli postiauton kokoisia hiutaleita naamaan. Meleko cityihmiseksi tunsi itsensä kun liukuportaissa juoksi kohti metroa ja näpytti samalla tekstiviestiä.
Kevätmyrsky teki kaupungista noirin. Kerettiin paikalle parahultaisesti klubin alkuun, Ankkurissa oli mukavasti väkeä. Odottamani vitosen slotti vaihtui perillä vartiksi, mikä ei tietenkään haitannut (kiitos Pete!). Kunhan pääsi esityksen rytmiin kiinni - helppoa se ei ollut, kun hongankolistelija Kivi (ei pituuttaan vaan kömpelyyttään) tyrkkäsi lavalle mennessään kyltin seinältä. Useampi pasmahan siitä sekoittui, mutta hyvin män viimeistään lopussa. Hirveässä hypessä ja täysin kujalla Riston kyytiin (tattis!), Studio Pasilan edessä pois.
Jotta ei tulisi tehtyä hommia itselleen liian helpoksi, ponkaisin ensimmäistä kertaa lavalle siinä vaiheessa kun Jukka vasta esitteli esiintyjiä ja aloitteli MC-vuoroaan (Zaani kyllä yritti huutaa, että elä nyt perkele mene, vaan kun oli vähän vauhti päällä). Sitä sen on kun menee keikalta toiselle tunnin sisään, mies on ihan tutkalla. Vaan se näissä koomikkohommissa on kivaa, että kaikki muut kuin kuolemanvakavat kämmit ovat yleensä korjattavissa nopeasti. Ja se vaikuttaa myös omaan asennoitumiseen virheiden suhteen. Siinä missä ennen olisin ollut moisesta aivan paskana häpeäkuilun pohjalla itkemässä, nyt sitä menee lavalle ja sanoo että anteeksi, ennenaikainen tuleminen on meikälle yleinen ongelma.
Takahuoneessa oli asianmukaisen irrationaalinen meininki ja palautteesta sekä yleisöreaktioista päätellen keikka meni hyvästi (edes ensimmäistä kertaa lavakomiikkaa katsomassa ollut sukulaispariskunta ei järkyttynyt liian pahasti). Kävin yksinäisessä alakerran tupakkakammiossa (hitsit ne on teattereissa hienoja) pelkäämässä kummituksen ilmestymistä (teattereissa on _aina_ kummituksia, jos ei muuten niin ohjaajaosastolla). Tommi heitti minut (tänks!) kohille, Teemun kanssa heitettiin mukavat jutut ennen nukkumaanmenoa. Ei millään meinannut uni saapua kun prosessoitavaa oli koko viikon mitalta, vaan ei oikein kehtaa unettomuuttaan valittaa, jos se johtuu hyvästä fiiliksestä.
Aamulla myrsky oli ohi, aurinko paistoi Helsingin kertaheitolla kauniiksi. Pistelin pedin nippuun, unohdin pari tavaraa repun ulkopuolelle ja kiitin isäntää. Lentokenttäbussi oli täynnä ja kiersi lähiön, vieressä istuneen naisen mielestä kulmakarvattomat ihmiset näyttävät keski-ikäisiltä vauvoilta. Dödö jäi turvatarkastukseen liiallisen järeyden vuoksi, saavatpahan nekin dallashikikainalot vähän parempaa tuoksua osakseen. Sattumalta törmäsin myös lankomieheen, joka oli matkalla Istanbuliin. Ei paha, ei paha.
Flyb:n kone oli pieni mutta ainoa lentoemäntä todella kaunis. Jännä juttu on se, että en pelkää pienemmissä potkurikoneissa ollenkaan niin paljon kuin isoissa ilmalaivoissa vaikka turbulenssi tuntuu julmasti ja tilat on vedetty klaustrofobiseen maksimiin. Asiakaslehti oli Finskin mainosräiskälettä kiintoisampi, kolmen euron kahvi olisi tuntunut liikaa lompakossa ja tyhjässä vatsanpohjassa.
Maksettuani ensin lentokenttätaksin ja sen jälkeen 20 euron junalipun Ouluun hoksasin, että suunnittelemani 40 euron säästö olikin nollan euron säästö. Kannattaa ehdottomasti tehdä ne budjettilaskennat siinä vaiheessa kun on koko yön oksentanut ja kuumeillut, silloin on skarppina. Noh, kyllähän Kemi sen verran komia paikka on, että menköön vaikka maisemareitin piikkiin. Tai persiet, minun piikkiinhän se menee. Mutta minä maksan nämäkin raskaat lunnaat.
Tunnin lusimisen jälkeen edessäni oli Oulun kuolemanharmaa ydinkeskusta ja Lisuliinin kuumottava parta. Kodikkaampaa näkyä saa hakea.
On ollut huikea viikko, kertakaikkiaan. Kaikkia koettuja asioita ei ole vielä ehtinyt vetää edes sähkökäyrällä lävitse. Mielettömiä fiiliksiä, hienoja ihmisiä, paljon naurua. Rikasta elämää, vaikkei helppoa. Seuraavaa reissua odottelee kanki pongahdellen. Kiitos aivan mahottomasti kaikille kaikesta. Siitä tietää tehneensä hyvän reissun, kun ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa kertaheitolla tattisteltavaksi.
Tiistaina sitten jatketaan Remakassa ja keskiviikkona opiskelijabileissä, Nelifemmassa ovatten molemmat. Tulukaahan käymään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
No sanohan nyt...