perjantai 13. huhtikuuta 2012

Iikka Suomessa osa 2 (Lappeenranta)



Keikkareissuilla väsyy. 

Ruokailu on epäsäännöllistä ja ravintoarvoiltaan kehnoa, suurin osa ajasta menee odotellessa liikennevälineen saapumista tai keikan alkamista ja vieraissa paikoissa uni ei ole niin hyvää kuin kotona (minulla on ikävä Anneli Jäätteenmäki-lovedolliani). Vaikka kuinka killittäisi vihreää teetä, mänttäisi hedelmiä naamaan ja välttelisi liiallista esiintyjäolvien määrää, jossain vaiheessa päästä kuuluu prii ja sitten mennään. Arjessa selviytyminen vaikeutuu toden ja haaveen sekoittuessa päivä päivältä enemmän, toisaalta tämä merkillinen olotila terävöittää hoksaamaan arjen saatanallisuuksia. 

Kuten sitä, että riippumatta paikkakunnasta, säästä ja hallituksesta, julkisilla paikoilla ei kansalainen ilmaiseksi paskanna. Siinä on turha selitellä, että en minä nyt suoranaisesti edes teidän viatonta viemäriverkkoanne rasittaisi, kunhan haluaisin kuurata keväthien kuorruttaman kanjonini - eikö se olisi mahdollista vaikka 20 sentillä, jos käytän omia käsiäni enkä teidän tyyristä paperianne tahi vesijohtovettä? Ei ole. Ja täällä ei vaihdeta 2 euron kolikkoa euron kolikkoon, jotta sinne huussiin pääsisit. Koska harva asia piristää kioskimyyjän harmaata arkea samalla tavalla kuin rakkoaan polvilla kasassa pitelevä pappapoloinen tai turilaat puntissa taajamajunaan konkkaava sekakäyttäjä.

Tai sitä, että jonkin valtion instanssin määräämänä joukkoliikennevälineissä kituuttavia köyhiä pitää kiusata asentamalla jokaiseen junaan, bussiin, vaijerilossiin tai mopoautotaksiin yksi hermoja tylsällä perunaveitsellä nakertava ihmisperse. Matkatessani Jyväskylästä Lappeenrantaan oli bussiriesaksi valittu tavanomainen mutta tehokas valinta - juoppomummo. Tämä viehkeä ikäneito avasi pelin kanssani hönkimällä kuuden päivän vanhat viinat takaa niskaani ja hoksauttamalla, että hänkin oli ostanut limsaa. Avasin pullon muorille ja suljin turpani loppumatkan ajaksi. Vaan eihän se mitään auta - koko ajan se syövän lailla mieltä kaihertaa, että koska se puhuu uudestaan. Tai haluaa istua viereen. Mitä mummeli lopulta halusikin. Kielsin jyrkästi. Mummeli katsoi minua happamasti ja otti uuden huikan litraisesta viinapullostaan. Onneksi maisema oli minulle neitseellistä upota, Mikkeli näytti mukavalta. 

Matti oli vastassa Lappeenrannan asemalla, Zaanin juna oli yllättävän vähän myöhässä. Rinnassa sykähti heti, kun näin tienvarressa kyltin "Pietari 208" - miksipä ei pöristellä samalla soitolla sinne asti. Matti kuitenkin ajoi meidät idylliselle asuinalueelle, jossa majoittauduimme herra Z:n kanssa lyömäsoitintaiteilijan residenssiin. Isäntä itse oli työstämässä tuoretta plattaa, mutta muu talonväki (sisältäen vaimon, tyttären, kuplavolkkarin kokoisen koiran ja kolme kissaa) otti meidät lämpimästi vastaan. Vieraanvaraisuus oli runsasta ja olo kerrassaan kotoisa, mistä vielä erikseen kiitokset. Tulin juttuun jopa lentotorpedon kokoisen pään omaavan Jere-koiran kanssa, mitä voinee pitää saavutuksena (minä kunnioitan suuresti kaikkia marsua suurempia eläimiä, mielellään 20 metrin päästä). 

Tuntia ennen keikkapaikalle, kuski mainitsi autossa jotta klubia ei ole markkinoitu paljoa. Väkeä lappasi paikalle, mutta perskele kun oltaisiin saatu keskikerroksessa vetää - pieni intiimi tila, matala lava, täysin komiikkaklubin näköinen tila. Vaan noup, sinnehän sitä jäähallin kokoiseen yökerhoon kurottelemaan takariviin (arvelen että lava oli kutakuinkin nykyisen asuntoni kokoinen). Tauon jälkeen jengi oli asianmukaisen liekeissä ja Matti veti täysiä kotiyleisön edessä - mahottoman hieno homma. 

Voimankäytön kouluttaja ajoi meidät takaisin lähiöön. Tupakalla tuli ensimmäinen oksennus, yön mittaan useampi kuumeen kera. Zaania lie kontaminaatiosta syyttäminen, mies oli itse hetkeä aiemmin lusinut saman taudin. Aamulla maha oli kipeä ja pää täysin sumussa väsymyksen vuoksi, mutta olo sentään terve. Syötiin lihakeitto loppuun, heittelin Jerelle tennispalloa kuistilta ja löysin kymmenen aikaan bussipysäkille. Linjuri ajoi maisemareittiä, Lappeenranta on jännän muotoinen kaupunki. Ei iso mutta isolle alalle levitetty. Venäjän läheisyys näkyy italialaisia turkiksia myyvinä liikkeinä. Tumma tyttö lahjoitti kadulla viikon kauneimman hymyn. 

Vituttaa kun kaupoista ei saa puolen litran piimätölkkejä, sillä kuosittuisi niin monen suomalaisen maha. Ehkä nyt on aika lähteä brändäämään piimää. Mutta minen itte viitti, tehkää joku muu. 

Tässä Kuopion junassa ei ole juoppomummoa. Tässä on äänekkäästi keskusteleva teinipariskunta. Joka puhuu toista tuntia siitä, että mikä niitä ärsyttää. Saatan kohta osallistua keskusteluun. Tai sitten lyön kyselemättä turpaan Haukivuoren jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No sanohan nyt...