maanantai 19. maaliskuuta 2012

Helsingin reissu 16.-19.3.2012


Sulava, pimeä Pohjois-Pohjanmaa rullasi ohitse. Istuin takapenkillä vaiti, Awella riitti juttua kuskin kanssa. Ja tokkiinsa myös meikäläisen kanssa, jahka olimme kahden. Kollegallani on käsittämätön kyky viihdyttää itseään lukemalla joka ikinen vieraassa ympäristössä vastaan tuleva teksti. Minulla taas ei ole kykyä viihdyttyä ääneenluetuista teksteistä. Tämä aiheuttaa pitkillä siirtymillä ongelmia. 

Etenkin, kun noustuamme ilmaan lentokoneen LCD-näyttö tarjosi jatkuvasti päivittyvää informaatiota lentokorkeudesta, sijainnista ja matkanopeudesta. Vieressäni istuva puhekone muunsi auliisti kaiken datan puhevirraksi, yllättäen ja pyytämättä. Onneksi matka on lyhyt, OUL-HKI-välillä lentokone nousee ja sitten aloittaa laskeutumisen. Olisin kyennyt spontaaniin miessurmaan kahvin mukana tulleella muovisella sekoittimella, jos minulle olisi annettu tarpeeksi aikaa. 

Saavuttuamme Helsingin keskustaan teimme traditionaalisen maalaispoikamanööverin ja eksyimme perusteellisesti (ei silloin ole eksyksissä, jos tietää mihin suuntaan pitää mennä. -Awe). Helsingissä, toisin kuin kaikissa muissa Suomen kaupungeissa, on aina sellainen olo että jotenkin vain PITÄISI automaattisesti tietää, miten hommat täällä toimivat. Pelottaa, että jos ei hoksaa ostaa seutulippua ja venyttää bussimatkustuksen jouhevuutta maalaisuuttaan, stadilaiset laittavat naaman muistiin ja tulevat yöllä lyömään jääpuikon korvasta läpi (kun se sulaa, on kuolinsyytutkijalla huuli jengalla). 

Saatuamme majoituksen avaimet haltuun löysimme keitaan yössä välkkyvän PIZZA OPEN-kyltin alta. Piiraassa oli ohuempi pohja kuin kotona, kympin kauppahintaan kuulunut 0,5 litran tuoppi tarjosi meille ohuet pohjat. Harras hammiminen liikutti metrot yöpuulle ja pääsimme nauttimaan Helsinki By Night-sightseeingistä tallatessamme Sörnäisiin. Vai onko tämä Kalliota? Parempi kun en mene mitään sanomaan, Oulussakaan en osaa sijoittaa Kaijonharjua kartalle. Turpeesta versoneelle on varattu tietty käsityskyky kaupunkien koon suhteen ja kun se loppuu, se loppuu.

Asunnosta löytyi kaksi makaamisen sopivaa kohtaa, mekaaninen figuuriautomaatti ja hatturasioita. Pihalla kessutellessa kuuli mustarastaan huilun sumun seasta. Nato-asennon hakemalla retkipatjalle voi nukahtaa helposti. 

Aamulla olo oli miellyttävän virkeä, kovalla alustalla uinuminen pisti veret syöksähtelemään. Kävelimme K-markettiin, ostin paskan sämpylän, vaniljakokista ja kaksi kinuskidonitsia. Kai sitä nyt kun kerran reissussa. Kotonahan se itseinho vatsakummun suhteen vasta kulminoituu. Ja vaatekaupoissa. Sitä minen käsitä - jos kerran on tarkoituksena myydä niitä rättejä, niin minkä takia niissä sovituskopeissa pitää olla valot niin että joka ikinen ihomonttu ja nelosleuan poimu näkyy? Siellä sitten toppahiessä ährätä ja vihata itseään, vittu mitä touhua. 

Päivä perinteistä setin suhteen hermoilua, makoilua, meditaatiota, reenailua, hanskailua. Meitä molempia riivannut influenssa oli Awen kohdalla ottanut lisäpontta nousevan pikkukuumeen muodossa, mutta mies otti punaisen pillerin vessankaapista ja jatkoimme syvemmälle kaninkoloon. Sen nimi on Old Anchor ja se sijaitsee Punavuoressa. Awen ja minun lisäksi Remakka-remmistä mukana oli Päivi. 

Kyseessä oli yksityistilaisuus, jossa ilmainen etanoli oli virrannut ihmisten kurkkuihin esteettä kolmen tunnin ajan - luvassa oli kilpahuutoa humalan kanssa kahdeksan esiintyjän voimin. Teimme parhaamme, myöhemmin pitkätukkainen takarivin tarkkailija kehui. Takahuoneessa oli mukava ja lämmin tunnelma. Päivi lauloi klassista ja join nokialaista luomuolutta. Molemmista oli helppo nauttia. Kävelimme klubin isännän Peten kanssa pitseriaan. Petellä on nahkainen hattu ja tapana piirtää sarjakuvia keikoista. Söimme Awen kanssa pizzan puoliksi ja motkotimme toistemme ärsyttävistä tavoista, jotka matkoilla rassaavat. Peten ja Päivin mukaan muistutamme vanhaa avioparia. Noh, se pitää paikkansa ainakin siinä mielessä, ettei meillä ole minkäänlaista seksielämää. Enää. 

Kävelimme kotiin ja katsoimme Lisuliinin Thor-dokumentin. Sen verran hämmentävää kampetta, että sen päälle jouti pistää unille. Unessa Jussi Halla-aho esitti tanssin ja Heikki Kovalainen pyysi kartturiksi. En suostunut. 

Aamulla aurinko paistoi. Söin rypäleitä katsellen Helsingin palasta. Otin metron poispäin keskustasta, minulle tarjottiin sitruunaista pastaa ja järettömän hyvää mutakakkua. Lasten tolskaamista oli mukava katsella, unohdin hetkeksi olevani isossa tuntemattomassa kaupungissa. Matkalla takaisin metrolle huomasin tolpassa tarran, jossa luki "Fasismia vastaan, vapaiden tilojen puolesta". Pisti ihmettelemään, ovatko natsit varanneet kaikki Helsingin kerhotilat. Ostin marketista jugurttia, hedelmiä ja pähkinöitä. Kaksi päivää kehtaa sikailla, sitten tekee mieli piiskata itseään. 

Teemu tuli reissusta, kävi suihkussa, söi banaanin ja lähti jatkamaan matkaa. On kyllä hieno isäntä tämä mies, tarjosi optimaaliset olosuhteet vaikkei itse ollut paikalla. Iso kiitos. 


Luin WTC-salaliittoteorioista Wikipediasta, en oikein vakuuttunut. Huomenna Awe lentää aamupäivällä kotiin, minä menen Mbariin keikalle. Siellä on kuulemma hipstereitä. Niille pitää varmaan olla juttuja, joita kukaan muu ei ole vielä kuullut. 

- Iikka 





1 kommentti:

No sanohan nyt...