Taas on Remakkaa!

Oho, sinne se meni. Nimittäin kesä. Nyt alkaakin sitten toppahiki, jäinen tuuli naamaan rantatiellä ja adventtiahdistuksen odottelu.

Ja hitot, kun alkaa Remakka, semmonen aivan kertakaikkisen mukava ja hauska stand up-klubi, jossa kävi viime vuonna aika paljon porukkaa. Arviolta n. 1000 ihmistä sekä kevät- että syyskaudella. Monet tykkäsivät. Esiintyjiä oli myös paljon, yli 20 erilaista hassuuttajaa. Joukossa oli myös ammattilaisia, kuten JP Kangas, Miika Pettersson, Pekka Jalava (terveiset yläkertaan!) ja esi-isämme Zaani. 

Isoja nimiä hienompaa oli kuitenni nähdä oululaisen komiikkakulttuurin uusia versoja puskevan pintaan. Hilpeitä ensikertalaisia ja siitä edelleen ammattitaitoisemmaksi humoristeiksi kehittyviä ihmisiä oli mukana paljon. Se on mielettömän hienoa. Ja hienointa on edelleen oululainen komiikkayleisö, jota väitän edelleen Suomen parhaisiin lukeutuvaksi. 

Näiltä pohjilta jatketaan kaudelle 2012-2013! Luvassa on jälleen kahdeksan klubia syyskaudelle monipuolisella ja hersyvällä esiintyjäkaartilla. Kovemmista tekijöistä Remakassa piipahtavat syssyn mittaan ainakin Teemu Vesterinen, Tomi Haustola ja Antti Haapala. Lokakuussa yhden illan täyttää mansehumoristien etujoukko ja marraskuussa pidetään kansainvälistä, englanninkielistä komiikkailtaa. Muitakin yllätyksiä sekaan mahtuu, kannattaa tulla joka kerta paikalle (me vakionaamatkin kirjotellaan tasaiseen uusia juttuja, niin ette kyllästy). 

Ja jos yhtään vain nappasee ja kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa tulla myös lavalle kokeilemaan lavakomiikkaa lähettävän osapuolen vinkkelistä. Homma toimii näin: ilmoittaudut hyvissä ajoin klubin tuottajille Iikalle ja Awelle joko Remakan Facebook-ryhmän tai sähköpostin kautta (molempiin linkit tämän sivun lopussa). Sen jälkeen kirjoitat napakan viiden minhuutin setin, et pysty syömään mitään keikkapäivänä, koet mahdollisesti elämäsi hienoimman viisiminuuttisen ja lopuksi et muista koko jutusta mitään. Muuta kuin sen, että uusiksi ja mahollisimman pian. Tätä varten Remakka on olemassa, aloittelevien koomikoiden löytämiseen ja tuoreiden juttujen esilletuontiin! 

Remakka-klubit syksyllä 2012:

4.9. 

18.9. 

9.10. 

23.10. 

6.11. 

20.11. 

4.12. 

18.12. 

Hörötyssembaloita pidetään kaksi per kuukausi tiistaisin 45 Specialissa. Homma kustantaa vain narikan verran, joten hynästä homma ei jää roikkumaan. Säästetyt roposet voi laitella tarjousolviin (3,5 e klo 21 asti), burgeri-bissekomboon (10 e) tahi Remakan kolehtipossuun (mielellään ei alle 100 euron seteleitä). Homma polkaistaan käyntiin puoli yhdeksältä, mutta paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Tuolit täyttyvät nopsaan. Kannattaa myös liittyä Remakan FB-faniksi, niin pysyy hyvin kärryillä! Ja seurata sekä Remakan Youtube-kanavaa että blogia hihityttävien huumorpalojen muodossa!

Tästä alkaa hieno huumorsyksy! Oulusta on kovaa kyytiä tulossa yksi Suomen mielenkiintoisimmista komiikkakaupungeista - tehdään siitä yhdessä vielä parempi. 

- Iikka, Remakan toinen tuottaja ja isäntä 

Vieraile myös näissä osoitteissa:

Remakan Facebook-sivu: https://www.facebook.com/Remakkaclub

Remakan Youtube-kanava: http://www.youtube.com/user/RemakkaStandup

Remakan sähköposti: remakkaclub@gmail.com 

Iikka Suomessa, osa 4 (Helsinki ja Oulu)

Oulu-Jyväskylä-Mikkeli-Lappeenranta-Kouvola-Kuopio-Helsinki-Kemi-Oulu. Ohan siinä yhdelle viikolle kulkemista ja mies on meleko raatona, mutta hymyilevänä sellaisena. 

Pitää muuten hieman pehmennellä paria päivää aikaisemmin esittämääni (kansalaisrahoitteisesti hoidetun) julkiskäymäläkäytännön kritiikkiä. Kemin asemalla saa sontia niin paljon kuin haluaa - täysin ilmaiseksi. Ja minähän poika pistelin koko viikon edestä menemään. Taisi jopa jäädä hainhampaat takapuoleen. Näib isäukko aina sanoi, kun istuin pienenä tuntitolkulla pöntöllä lukemassa ja rengas painoi puoliympyrät peräpeliin. Syy siihen, miksi hainhampaani olivat myös muiden havaittavissa oli housuton liikahdus pikkuvessasta saunalle huuhteluhommiin. Voi lapsuuden viattomuutta. Tai kuinka vanhaksi minä noin tein, viisitoistavuotiaaksi ehkä. 

Vaan eipä mennä asioiden edelle. Pasilassa tuuli pieksi naamaa ja arkkitehtuuri silmiä. Missasin ensimmäisen joukkoliikennevärmeen, mutta onneksi niitä menee. Toisin kuin Oulussa, meillä menee ainoastaan hermot. Osasin oikean Alepan kohdalla kyytistä ja Teemu tuli avaamaan, Paranoid soi taustalla. Superpirtelöstä kun kiittää juo niin oikea tapa ei ole "olipa hyvää" vaan "tekipä hyvää". Kävellessä metroasemalle tuli postiauton kokoisia hiutaleita naamaan. Meleko cityihmiseksi tunsi itsensä kun liukuportaissa juoksi kohti metroa ja näpytti samalla tekstiviestiä. 

Kevätmyrsky teki kaupungista noirin. Kerettiin paikalle parahultaisesti klubin alkuun, Ankkurissa oli mukavasti väkeä. Odottamani vitosen slotti vaihtui perillä vartiksi, mikä ei tietenkään haitannut (kiitos Pete!). Kunhan pääsi esityksen rytmiin kiinni - helppoa se ei ollut, kun hongankolistelija Kivi (ei pituuttaan vaan kömpelyyttään) tyrkkäsi lavalle mennessään kyltin seinältä. Useampi pasmahan siitä sekoittui, mutta hyvin män viimeistään lopussa. Hirveässä hypessä ja täysin kujalla Riston kyytiin (tattis!), Studio Pasilan edessä pois. 

Jotta ei tulisi tehtyä hommia itselleen liian helpoksi, ponkaisin ensimmäistä kertaa lavalle siinä vaiheessa kun Jukka vasta esitteli esiintyjiä ja aloitteli MC-vuoroaan (Zaani kyllä yritti huutaa, että elä nyt perkele mene, vaan kun oli vähän vauhti päällä). Sitä sen on kun menee keikalta toiselle tunnin sisään, mies on ihan tutkalla. Vaan se näissä koomikkohommissa on kivaa, että kaikki muut kuin kuolemanvakavat kämmit ovat yleensä korjattavissa nopeasti. Ja se vaikuttaa myös omaan asennoitumiseen virheiden suhteen. Siinä missä ennen olisin ollut moisesta aivan paskana häpeäkuilun pohjalla itkemässä, nyt sitä menee lavalle ja sanoo että anteeksi, ennenaikainen tuleminen on meikälle yleinen ongelma.

Takahuoneessa oli asianmukaisen irrationaalinen meininki ja palautteesta sekä yleisöreaktioista päätellen keikka meni hyvästi (edes ensimmäistä kertaa lavakomiikkaa katsomassa ollut sukulaispariskunta ei järkyttynyt liian pahasti). Kävin yksinäisessä alakerran tupakkakammiossa (hitsit ne on teattereissa hienoja) pelkäämässä kummituksen ilmestymistä (teattereissa on _aina_ kummituksia, jos ei muuten niin ohjaajaosastolla). Tommi heitti minut (tänks!) kohille, Teemun kanssa heitettiin mukavat jutut ennen nukkumaanmenoa. Ei millään meinannut uni saapua  kun prosessoitavaa oli koko viikon mitalta, vaan ei oikein kehtaa unettomuuttaan valittaa, jos se johtuu hyvästä fiiliksestä. 

Aamulla myrsky oli ohi, aurinko paistoi Helsingin kertaheitolla kauniiksi. Pistelin pedin nippuun, unohdin pari tavaraa repun ulkopuolelle ja kiitin isäntää. Lentokenttäbussi oli täynnä ja kiersi lähiön, vieressä istuneen naisen mielestä kulmakarvattomat ihmiset näyttävät keski-ikäisiltä vauvoilta. Dödö jäi turvatarkastukseen liiallisen järeyden vuoksi, saavatpahan nekin dallashikikainalot vähän parempaa tuoksua osakseen. Sattumalta törmäsin myös lankomieheen, joka oli matkalla Istanbuliin. Ei paha, ei paha.

Flyb:n kone oli pieni mutta ainoa lentoemäntä todella kaunis. Jännä juttu on se, että en pelkää pienemmissä potkurikoneissa ollenkaan niin paljon kuin isoissa ilmalaivoissa vaikka turbulenssi tuntuu julmasti ja tilat on vedetty klaustrofobiseen maksimiin. Asiakaslehti oli Finskin mainosräiskälettä kiintoisampi, kolmen euron kahvi olisi tuntunut liikaa lompakossa ja tyhjässä vatsanpohjassa.

Maksettuani ensin lentokenttätaksin ja sen jälkeen 20 euron junalipun Ouluun hoksasin, että suunnittelemani 40 euron säästö olikin nollan euron säästö. Kannattaa ehdottomasti tehdä ne budjettilaskennat siinä vaiheessa kun on koko yön oksentanut ja kuumeillut, silloin on skarppina. Noh, kyllähän Kemi sen verran komia paikka on, että menköön vaikka maisemareitin piikkiin. Tai persiet, minun piikkiinhän se menee. Mutta minä maksan nämäkin raskaat lunnaat. 

Tunnin lusimisen jälkeen edessäni oli Oulun kuolemanharmaa ydinkeskusta ja Lisuliinin kuumottava parta. Kodikkaampaa näkyä saa hakea. 

On ollut huikea viikko, kertakaikkiaan. Kaikkia koettuja asioita ei ole vielä ehtinyt vetää edes sähkökäyrällä lävitse. Mielettömiä fiiliksiä, hienoja ihmisiä, paljon naurua. Rikasta elämää, vaikkei helppoa. Seuraavaa reissua odottelee kanki pongahdellen. Kiitos aivan mahottomasti kaikille kaikesta. Siitä tietää tehneensä hyvän reissun, kun ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa kertaheitolla tattisteltavaksi. 

Tiistaina sitten jatketaan Remakassa ja keskiviikkona opiskelijabileissä, Nelifemmassa ovatten molemmat. Tulukaahan käymään!

Iikka Suomessa, osa 3 (Kuopio)

Iikka Suomessa, osa 3 (Kuopio)

VR:n vessojen ovenpielessä on nykyisin tarra, jossa lukee "Minä ja kaverit pidämme vessasta huolta…". Ja tekstin alla on majavan kuva. Ei siinä mitään, minusta majavat saavat aivan hyvin siivota junien vessoja. Mutta joku voisi häätää ne kolmivarvaslaiskiaiset johtoportaasta, mielellään katkaistun pumppuhaulikon kera. 

Saapuessani eilen Kuopioon ei fiilis ollut järin korkealla: arka maha, synkkä keli, sumuinen pää, hikinen ruho, jopa kantapäiden alle valuvat lahkeet. Väsyneenä eniten vituttaa kaikki. Vaan ans olla, kun hotlalle pääsi! Valitettavasti halvemmat huoneet olivat loppu ja astuessani julumetun kokoiseen Superior Air Fregat ExtraVaganza -huoneeseen oli minulta päästä kakka housuun silkasta mielihyvästä (hyvä ettei päässyt, pöksyt olivatkin jo aika täynnä). Oli sohvaa, oli ammetta, oli parveketta, jopa vedenkeittimen viereen asetettua vihreää teetä. Se on meinaan keikkatyöläiselle harvinaista, että jaksaa hotellihuoneesta innostua. Järvi ikkunan takana oli vielä jäässä ja sen yllä naurulokkeja. Höpöttelin rouvan kanssa Skypessä, lahjoitin sissijuustot Kuopion Vedelle ja otin 20 minuutin voimapäikkärit. Nihkeän väsyn sai hetkeksi poikki ja pää oli kirkas keikkapaikalle siirtymistä varten. 

Ja mitenpä tuosta keikasta puhuu, jotta se ei mene kollegannuoleskelun, järjestäjänlipomisen, itsemehustelun tahi yleisörunkun puolelle. Mutta kun Kuopiossa on vuosia tehty määrätietoista ja taitavaa duunia komiikkakulttuurin eteen, niin se näkyy. Se näkyy paitsi erinomaisessa yleisössä, myös älyttömän hyvissä ja harkituissa järjestelyissä. Kuopioon on helppo tulla keikalle ja siellä on mahdollista tehdä todella hyvä juttu, jos saakulkemaan. Ja vaikka en itseäni tykkääkään niin kehuskella, niin oli siellä kyllä kivaa, sekä yleisöllä että minulla. Että hyvä Iikka, otahan keksi. Jätetään koko kilon paketti pöytään, sen näköinen on mies että kyllä ne illan myötä menevät. 

Bäkkärillä sai vähän perspektiiviä komiikkaan uravalintana, kun kuulosteli Ilarin 15-vuotisen taipaleen kertomuksia. Noin pitkään jos saisi tehdä, olisi hurjaa. Tuossa ajassa näemmä nimittäin kerkiää kehittyä melko hyväksi: oli Ilarilla sellaista tykitystä alusta loppuun, jotta oksat poies. Intron ribsit olivat hyviä, samaten Juhan seurueessa juodut oluset. Kertakaikkisen hyvä ja lämmin fiilis illasta jäi, ei voi kuin kiitellä. Kiitos.

Märässä yössä kävely kämpille, vesi valumaan ammeeseen ja Spotify soimaan kylppäriin. Voi sitä elbauksen ja nautinnon määrää, kerrankin sain olla oman elämäni Carrie Bradshaw (mistä tulikin mieleen, pitäisi nähdä se Spielbergin War Horse. Sarah Jessica Parker kun harvemmin tekee sotaleffoja). 

Skippasin hotelliaamupalan käyräksi mustuneet pekonit ja nukuin niin lähelle uloskirjautumista kuin mahdollista. Brunssi (on kyllä tarpeettoman hieno sana tähän väliin) kitusiin Pure Foodissa, kyrpiintyminen myyjien puutteeseen Anttilan Top Tenissä (sinne jäivät ne kuulokkeet) ja Pendolla kohti etelää. Kohta Pasila, sitten Punavuoren Old Anchor kera Teemun ja Peten ja illan kruunuksi sitten Studio Pasila Zaanin ja muiden mainioiden kanssa.

Kyllä meikä tästä hommasta vain kovasti tykkää. Matka jatkuu!

Iikka Suomessa osa 2 (Lappeenranta)

Keikkareissuilla väsyy. 

Ruokailu on epäsäännöllistä ja ravintoarvoiltaan kehnoa, suurin osa ajasta menee odotellessa liikennevälineen saapumista tai keikan alkamista ja vieraissa paikoissa uni ei ole niin hyvää kuin kotona (minulla on ikävä Anneli Jäätteenmäki-lovedolliani). Vaikka kuinka killittäisi vihreää teetä, mänttäisi hedelmiä naamaan ja välttelisi liiallista esiintyjäolvien määrää, jossain vaiheessa päästä kuuluu prii ja sitten mennään. Arjessa selviytyminen vaikeutuu toden ja haaveen sekoittuessa päivä päivältä enemmän, toisaalta tämä merkillinen olotila terävöittää hoksaamaan arjen saatanallisuuksia. 

Kuten sitä, että riippumatta paikkakunnasta, säästä ja hallituksesta, julkisilla paikoilla ei kansalainen ilmaiseksi paskanna. Siinä on turha selitellä, että en minä nyt suoranaisesti edes teidän viatonta viemäriverkkoanne rasittaisi, kunhan haluaisin kuurata keväthien kuorruttaman kanjonini - eikö se olisi mahdollista vaikka 20 sentillä, jos käytän omia käsiäni enkä teidän tyyristä paperianne tahi vesijohtovettä? Ei ole. Ja täällä ei vaihdeta 2 euron kolikkoa euron kolikkoon, jotta sinne huussiin pääsisit. Koska harva asia piristää kioskimyyjän harmaata arkea samalla tavalla kuin rakkoaan polvilla kasassa pitelevä pappapoloinen tai turilaat puntissa taajamajunaan konkkaava sekakäyttäjä.

Tai sitä, että jonkin valtion instanssin määräämänä joukkoliikennevälineissä kituuttavia köyhiä pitää kiusata asentamalla jokaiseen junaan, bussiin, vaijerilossiin tai mopoautotaksiin yksi hermoja tylsällä perunaveitsellä nakertava ihmisperse. Matkatessani Jyväskylästä Lappeenrantaan oli bussiriesaksi valittu tavanomainen mutta tehokas valinta - juoppomummo. Tämä viehkeä ikäneito avasi pelin kanssani hönkimällä kuuden päivän vanhat viinat takaa niskaani ja hoksauttamalla, että hänkin oli ostanut limsaa. Avasin pullon muorille ja suljin turpani loppumatkan ajaksi. Vaan eihän se mitään auta - koko ajan se syövän lailla mieltä kaihertaa, että koska se puhuu uudestaan. Tai haluaa istua viereen. Mitä mummeli lopulta halusikin. Kielsin jyrkästi. Mummeli katsoi minua happamasti ja otti uuden huikan litraisesta viinapullostaan. Onneksi maisema oli minulle neitseellistä upota, Mikkeli näytti mukavalta. 

Matti oli vastassa Lappeenrannan asemalla, Zaanin juna oli yllättävän vähän myöhässä. Rinnassa sykähti heti, kun näin tienvarressa kyltin "Pietari 208" - miksipä ei pöristellä samalla soitolla sinne asti. Matti kuitenkin ajoi meidät idylliselle asuinalueelle, jossa majoittauduimme herra Z:n kanssa lyömäsoitintaiteilijan residenssiin. Isäntä itse oli työstämässä tuoretta plattaa, mutta muu talonväki (sisältäen vaimon, tyttären, kuplavolkkarin kokoisen koiran ja kolme kissaa) otti meidät lämpimästi vastaan. Vieraanvaraisuus oli runsasta ja olo kerrassaan kotoisa, mistä vielä erikseen kiitokset. Tulin juttuun jopa lentotorpedon kokoisen pään omaavan Jere-koiran kanssa, mitä voinee pitää saavutuksena (minä kunnioitan suuresti kaikkia marsua suurempia eläimiä, mielellään 20 metrin päästä). 

Tuntia ennen keikkapaikalle, kuski mainitsi autossa jotta klubia ei ole markkinoitu paljoa. Väkeä lappasi paikalle, mutta perskele kun oltaisiin saatu keskikerroksessa vetää - pieni intiimi tila, matala lava, täysin komiikkaklubin näköinen tila. Vaan noup, sinnehän sitä jäähallin kokoiseen yökerhoon kurottelemaan takariviin (arvelen että lava oli kutakuinkin nykyisen asuntoni kokoinen). Tauon jälkeen jengi oli asianmukaisen liekeissä ja Matti veti täysiä kotiyleisön edessä - mahottoman hieno homma. 

Voimankäytön kouluttaja ajoi meidät takaisin lähiöön. Tupakalla tuli ensimmäinen oksennus, yön mittaan useampi kuumeen kera. Zaania lie kontaminaatiosta syyttäminen, mies oli itse hetkeä aiemmin lusinut saman taudin. Aamulla maha oli kipeä ja pää täysin sumussa väsymyksen vuoksi, mutta olo sentään terve. Syötiin lihakeitto loppuun, heittelin Jerelle tennispalloa kuistilta ja löysin kymmenen aikaan bussipysäkille. Linjuri ajoi maisemareittiä, Lappeenranta on jännän muotoinen kaupunki. Ei iso mutta isolle alalle levitetty. Venäjän läheisyys näkyy italialaisia turkiksia myyvinä liikkeinä. Tumma tyttö lahjoitti kadulla viikon kauneimman hymyn. 

Vituttaa kun kaupoista ei saa puolen litran piimätölkkejä, sillä kuosittuisi niin monen suomalaisen maha. Ehkä nyt on aika lähteä brändäämään piimää. Mutta minen itte viitti, tehkää joku muu. 

Tässä Kuopion junassa ei ole juoppomummoa. Tässä on äänekkäästi keskusteleva teinipariskunta. Joka puhuu toista tuntia siitä, että mikä niitä ärsyttää. Saatan kohta osallistua keskusteluun. Tai sitten lyön kyselemättä turpaan Haukivuoren jälkeen.

Iikka Suomessa, osa 1 (Jyväskylä)

Jyväskylässä pidetään Naama näkkärillä-amatööristandupkisat.

Ehän minä siellä esiintynyt. Kun eivät antaneet. Halusin mukaan, mutta olen kuulemma liian kokenut. Kaikenlaista paskapuhetta sitä kuulee. Liikaa kokemusta minulla on ainoastaan seksuaalisesta alisuorittamisesta.

Noh, ennen Ihaa paranee depressiosta kuin Oulusta loppuvat lupaavat koomikonalut. Kisailemaan lähtivät Olli ja Lisu. Lisu ajoi, Jeesus ohjasi ja Mooses jakoi liikenteen. On se vain etuoikeutettua istua maanisesti hymyilevän partasuun viereen ja luikauttaa edellisyön turvottamien äänihuulten välistä pätkä Willie Nelsonia. Pieni twiikkaus biisiin pitää toki tehdä, "The life I love is making laughter with my friends". Nuin.

Limingan pelloilla oli runsaskaisesti joutsenia, töyhtöhyyppiä ja Anser-suvun hanhiedustajia. Kyllä se vain kesää tekee. Puolimatkassa kohdalle osui Hesburger keskellä ei mitään. Sisällä oli meneillään työhaastattelu muttei yhtään asiakasta. Kerroshampurilainen maistui jotenni tylsältä, ehkä majoneesipullien imurointi alkaa olla loppu. Hmm...majoneesipullat. Hm. Pitääpä kokeilla jahka pääsee kotiin.

Lintulahden Nestettä edeltävällä kolmikaistaisella vanhemmat ohittivat sattumalta, pysähdyttiin Nesteelle juomaan kahvit. Että repikääpä siitä hypermodernit superlaatuaikaperheet, Kiven suku on niin inessä skenessä että me tavataan ainoastaan huoltoasemilla - kiitos Marsin kuusta saatujen telepatiaimplanttien ja vähäisen mielialalääkityksen.

Onpa se nyt vaikiaa pysyä asiassa. Ajoin loppumatkan, kun ei omaa pirssiä omista niin rutiininomainen jurruuttaminenkin on kiinnostavaa tekemistä. Tultiin Jykylään roimasti etuajassa. Anttilassa vitutti pelialelaarin puute ja omat ylipitkät hiukset.

Anneli-baari on melko mukava mesta ja hyvin sinne ol' standup-tila rakennettu, on annettava läpytystä. Ja ohan se meleko hurjaa, että JYP-finaalin ollessa kiihkeimmillään ja pääsiäistinttaamisen aiheuttaman akuutin kyhnyvajeen vaikutuksesta huolimatta kapakka oli heittämällä täynnä. Jyväskylässä on selevästi tilausta ruohonjuuritason komiikkahommille, mikä on helvetin siistiä. Sen verran hyvä yleisö ja muutenkin asianmukainen meininki, että itsellä oli suuria hankaluuksia pysyä katsomossa. Olisihan näin hyvässä paikassa halunnut vetää itsekin. Ahne kun on ja sika.

Tauolla nainen oli miestenvessassa jonottamassa "kun naistenvessassa on niin pitkät jonot". Koettakaapa jullit tehdä sama temppu toisteppäi ja nokittakaa vielä kusemalla lavuaariin.

Kisassa oli kova taso, vaan kovaa vetivät myös Oulun poijat. Kelepasi katella. Muutenni tapahtumalle sopii antaa kiitosta viihtyisyydestä, mitä nyt tauottaminen jokaisen esiintyjän jälkeen tuppaa venyttämään iltaa turhaan. Lasse tuli voittajan paita päällä Anneliin, juotiin Jaakon seurassa pari tuoppia ja kävästiin rillillä. Illalla luin Wikipediasta mm. roomalaisten kylpyläkulttuurista. Kyllä ihmiskunta myös degeneroituu ikääntyessään, kun luovuttiin noin mainiosta keksinnöstä kuin yleiset, sosialisointiin kannustavat kylpytilat. Oli hyvä nukkua, vaan sitähän sitä yön pimeinä tunteina miettii, että onko maailmassa yhtään minulle riittävän pitkää vilttiä.

Aamulla Lasse läks' lipunmyyntihommiin, keittelin teevedet kattilassa. Höyryävät turpaan, kuonat pois huokosista, marketista terveellistä itserankaisuruokaa ja bussi Lappeenrantaan. Siellä minen oo ennen käynytkään. Saipa neitsytkokemuksenkin tälle reisulle.

Helsingin reissu 16.-19.3.2012

Sulava, pimeä Pohjois-Pohjanmaa rullasi ohitse. Istuin takapenkillä vaiti, Awella riitti juttua kuskin kanssa. Ja tokkiinsa myös meikäläisen kanssa, jahka olimme kahden. Kollegallani on käsittämätön kyky viihdyttää itseään lukemalla joka ikinen vieraassa ympäristössä vastaan tuleva teksti. Minulla taas ei ole kykyä viihdyttyä ääneenluetuista teksteistä. Tämä aiheuttaa pitkillä siirtymillä ongelmia. 

Etenkin, kun noustuamme ilmaan lentokoneen LCD-näyttö tarjosi jatkuvasti päivittyvää informaatiota lentokorkeudesta, sijainnista ja matkanopeudesta. Vieressäni istuva puhekone muunsi auliisti kaiken datan puhevirraksi, yllättäen ja pyytämättä. Onneksi matka on lyhyt, OUL-HKI-välillä lentokone nousee ja sitten aloittaa laskeutumisen. Olisin kyennyt spontaaniin miessurmaan kahvin mukana tulleella muovisella sekoittimella, jos minulle olisi annettu tarpeeksi aikaa. 

Saavuttuamme Helsingin keskustaan teimme traditionaalisen maalaispoikamanööverin ja eksyimme perusteellisesti (ei silloin ole eksyksissä, jos tietää mihin suuntaan pitää mennä. -Awe). Helsingissä, toisin kuin kaikissa muissa Suomen kaupungeissa, on aina sellainen olo että jotenkin vain PITÄISI automaattisesti tietää, miten hommat täällä toimivat. Pelottaa, että jos ei hoksaa ostaa seutulippua ja venyttää bussimatkustuksen jouhevuutta maalaisuuttaan, stadilaiset laittavat naaman muistiin ja tulevat yöllä lyömään jääpuikon korvasta läpi (kun se sulaa, on kuolinsyytutkijalla huuli jengalla). 

Saatuamme majoituksen avaimet haltuun löysimme keitaan yössä välkkyvän PIZZA OPEN-kyltin alta. Piiraassa oli ohuempi pohja kuin kotona, kympin kauppahintaan kuulunut 0,5 litran tuoppi tarjosi meille ohuet pohjat. Harras hammiminen liikutti metrot yöpuulle ja pääsimme nauttimaan Helsinki By Night-sightseeingistä tallatessamme Sörnäisiin. Vai onko tämä Kalliota? Parempi kun en mene mitään sanomaan, Oulussakaan en osaa sijoittaa Kaijonharjua kartalle. Turpeesta versoneelle on varattu tietty käsityskyky kaupunkien koon suhteen ja kun se loppuu, se loppuu.

Asunnosta löytyi kaksi makaamisen sopivaa kohtaa, mekaaninen figuuriautomaatti ja hatturasioita. Pihalla kessutellessa kuuli mustarastaan huilun sumun seasta. Nato-asennon hakemalla retkipatjalle voi nukahtaa helposti. 

Aamulla olo oli miellyttävän virkeä, kovalla alustalla uinuminen pisti veret syöksähtelemään. Kävelimme K-markettiin, ostin paskan sämpylän, vaniljakokista ja kaksi kinuskidonitsia. Kai sitä nyt kun kerran reissussa. Kotonahan se itseinho vatsakummun suhteen vasta kulminoituu. Ja vaatekaupoissa. Sitä minen käsitä - jos kerran on tarkoituksena myydä niitä rättejä, niin minkä takia niissä sovituskopeissa pitää olla valot niin että joka ikinen ihomonttu ja nelosleuan poimu näkyy? Siellä sitten toppahiessä ährätä ja vihata itseään, vittu mitä touhua. 

Päivä perinteistä setin suhteen hermoilua, makoilua, meditaatiota, reenailua, hanskailua. Meitä molempia riivannut influenssa oli Awen kohdalla ottanut lisäpontta nousevan pikkukuumeen muodossa, mutta mies otti punaisen pillerin vessankaapista ja jatkoimme syvemmälle kaninkoloon. Sen nimi on Old Anchor ja se sijaitsee Punavuoressa. Awen ja minun lisäksi Remakka-remmistä mukana oli Päivi. 

Kyseessä oli yksityistilaisuus, jossa ilmainen etanoli oli virrannut ihmisten kurkkuihin esteettä kolmen tunnin ajan - luvassa oli kilpahuutoa humalan kanssa kahdeksan esiintyjän voimin. Teimme parhaamme, myöhemmin pitkätukkainen takarivin tarkkailija kehui. Takahuoneessa oli mukava ja lämmin tunnelma. Päivi lauloi klassista ja join nokialaista luomuolutta. Molemmista oli helppo nauttia. Kävelimme klubin isännän Peten kanssa pitseriaan. Petellä on nahkainen hattu ja tapana piirtää sarjakuvia keikoista. Söimme Awen kanssa pizzan puoliksi ja motkotimme toistemme ärsyttävistä tavoista, jotka matkoilla rassaavat. Peten ja Päivin mukaan muistutamme vanhaa avioparia. Noh, se pitää paikkansa ainakin siinä mielessä, ettei meillä ole minkäänlaista seksielämää. Enää. 

Kävelimme kotiin ja katsoimme Lisuliinin Thor-dokumentin. Sen verran hämmentävää kampetta, että sen päälle jouti pistää unille. Unessa Jussi Halla-aho esitti tanssin ja Heikki Kovalainen pyysi kartturiksi. En suostunut. 

Aamulla aurinko paistoi. Söin rypäleitä katsellen Helsingin palasta. Otin metron poispäin keskustasta, minulle tarjottiin sitruunaista pastaa ja järettömän hyvää mutakakkua. Lasten tolskaamista oli mukava katsella, unohdin hetkeksi olevani isossa tuntemattomassa kaupungissa. Matkalla takaisin metrolle huomasin tolpassa tarran, jossa luki "Fasismia vastaan, vapaiden tilojen puolesta". Pisti ihmettelemään, ovatko natsit varanneet kaikki Helsingin kerhotilat. Ostin marketista jugurttia, hedelmiä ja pähkinöitä. Kaksi päivää kehtaa sikailla, sitten tekee mieli piiskata itseään. 

Teemu tuli reissusta, kävi suihkussa, söi banaanin ja lähti jatkamaan matkaa. On kyllä hieno isäntä tämä mies, tarjosi optimaaliset olosuhteet vaikkei itse ollut paikalla. Iso kiitos. 


Luin WTC-salaliittoteorioista Wikipediasta, en oikein vakuuttunut. Huomenna Awe lentää aamupäivällä kotiin, minä menen Mbariin keikalle. Siellä on kuulemma hipstereitä. Niille pitää varmaan olla juttuja, joita kukaan muu ei ole vielä kuullut. 

- Iikka